Kaalisoppa savuluulla

40 min.

Paras liha kaalikeittoon ei oikeastaan ole lihaisa juurikaan, vaan savustettu luu, jossa lihaa voi olla häivähdys, taikka sitten hieman isompi kimpale. -Yhtä hyvä soppa tulee, oli lihaa sitten enemmän tai vähemmän.

Reseptin määrät ovat sinne päin. Tämä on rento soppa, mutta myös hyvin anteeksiantava ja sopii myös aloitteijalle, koska tätä on vaikeaa mokata. Suolan lisään vasta ihan loppuvaiheessa, sillä savuluutkin ovat kaikki tekijästä ja palastaan riippuen eri vahvuisia. Joskus suolaa ei tarvitse lisätä ollenkaan, joskus pieni ripaus on tarpeen. 

Savuluita tai savupotkia löytää kauppahallien lihatiskien lisäksi saksaviikkojen aikaan Lidleistä sekä hyvin varustellusta marketista, kysy niitä lihatiskiltä tai kurkkaa palvattujen lihojen hyllyyn.

Reseptin on luonut Meri-Tuuli.

Ainekset:

keittopohja:

1 porsaan savupotkapala

1 pieni valkokaali

2 sipulia

keittoon: 

2 porkkanaa

6 kiinteää perunaa

muutama mustapippuri

ripaus kuivattua timjamia

1-2 prk valkoisia papuja

(suolaa)

Valmistus:

Laita potka isoon kattilaan. Suikaloi kaali suurpiirteisesti mukaan. Kuori ja suikaloi sipulikin kattilaan. Lisää vettä niin, että savuliha ja kaalit peittyvät hyvin. Keitä 2-3 tuntia, tai kunnes potkan liha irtoaa vaivattomasti, kun sitä painaa haarukalla. Anna keiton jäähtyä, kunnes potkaa pystyy käsittelemaan. 

Nosta potka liemestä, irrota lihat ja poista kalvot, nahka ja jänteet. Leikkaa lihoja niitä pienemmiksi ja laita sivuun. *lue lisää alta

Kuori porkkanat ja laita ne muutamaan osaan, kuori halutessasi perunat, leikkaa isohkoiksi kuutioiksi. Laita porkkanat ja perunat kaalien joukkoon, lisää pippurit ja timjami ja kiehauta soppapohja uudelleen. Keitä 15 minuuttia, lisää valutetut valkoiset pavut ja keitä vielä, kunnes potut ovat kypsiä. Lisää lihat, anna porista minuutin tai kaksi, jotta lihanpalat lämpenevät. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa.

*Tässä kohtaa voit halutessasi säästää kaalisopan pohjan ja lihat erillään, laittaa ne jääkaappiin yöksi ja tehdä varsinaisen keiton seuraavana päivänä. Teen itse usein niin, että jaan ruuanvalmistuksen muutamalle eri päivälle, jolloin varsinaisena sopan herkuttelupäivänä keiton valmistukseen menee vain sen verran, mitä perunat ottavat kypsyäkseen.