Lipstikkasuola
10 min. + n. 4h kuivatus
Varsinaisen lipstikkahulluuteni sinetöi Sikke Sumari. Vuosi oli 2007, ja olimme kuvaamassa Siken Nami Namastessa ohjelmaamme Köyhät Ritarit. Ihana Sikke avasi kuvausryhmällemme ovet ja päästi meidät mellastamaan keittiöönsä. Kolmen päivän aikana kuvasimme kuusi jaksoa ruokaohjelmaamme, jota edelleen koko työryhmä muistelee lämmöllä. Teimme ahkerasti pitkää päivää, mutta iltaisin keräännyimme pitkän pöydän ääreen rentoutumaan illalliselle ja maistelemaan Siken keittiön herkkuja ja juomaan viiniä. Vaikka tästä kaikesta on jo yli 10 vuotta aikaa, muistan vieläkin Siken lipstikkasuolan, jota oli ripoteltu paahdettujen perunoiden päälle. Se oli kuin crackia lipstikkafanille.
Lipstikkasuola säilyy tiiviissä purkissa seuraavaan kevääseen. Ripottele sitä perunoille, kermaviilikastikkeeseen, paistettujen tai keitettyjen kananmunien päälle tai herkuttele syksyn tomaattien kanssa.
Reseptin on luonut Meri-Tuuli, mukaillen Sikke Sumarin neuvoja.
Ainekset:

- ½ dl karkeaa merisuolaa
- 1 vihta (tai vasta) lipstikkaa
Valmistus:
Pese lipstikat, ja poista niistä kova iso keskiruoti. Loput lehtiruodit lähtevät vähemmällä vaivalla kuivaamisen jälkeen. Painele oksat kuiviksi keittiöliinalla ja levitä leivinpaperille uunipellille. Laita 100-asteiseen uuniin kuivumaan, kääntele oksia 20 minuutin välein. Kun lehdet alkavat olla lämpimiä vajaan tunnin päästä, laske lämpötila 50 asteeseen, raota luukkua ja laita väliin vaikka jokin lämmönkestävä kapusta ja anna lipstikan kuivaa ihan rutikuivaksi, noin 4 tuntia.
Hiero kuivattua lipstikkaa puhtaissa käsissä, nypi samalla isoja lehtiruoteja pois. Kun lipstikka alkaa olla hienompaa, laita se väljään siivilään, esimerkiksi pastasiivilään – metallisiivilä ei sovi, sillä pulverisoitunut lipstikka jää siivilän saumoihin. Hiero siivilän läpi ja nypi pois loputkin kovat lehtiruodit.
Jauha karkea merisuola maustemyllyssä pulveriksi. Jos sinulla ei ole maustemyllyä, käytä huhmaretta tai sormisuolaa, jonka jauhat hienoksi. Merisuolalla tulee kaunis pulverinen suolan koostumus, johon lipstikka sekoittuu hyvin.
Sekoita lipstikkaan, purkita ja kokeile mihin kaikkeen tämä ihana mauste sopiikaan!

