Huvipuistosalaatti
40 min.
Minulla on kourallinen reseptejä tai ruokia, jotka ihmiset muistavat jo urani alkuvaiheista, Köyhät Ritarit -ohjelmasta ja tämä on yksi niistä. Olen tehnyt Huvipuistosalaattia telkkarissa, mutta resepti löytyy myös keittokirjastani Mökin Keittokirja (WSOY 2014)
Huvipuistosalaatin nimi on meidän perheen keksimä ja se juontaa juurensa 80-luvulle, jolloin Lissabonin keskustassa oli vielä tivoli-tyyppinen huvipuisto Feira Popular. -Siellä oli kaikki lempparilaitteet, kuten karusellit, mustekala, kummitustalo ja pelit ja vehkeet, mutta erikoista paikassa oli se, että puistossa oli monta mainiota kalaravintolaa vierivieressä, kuten Portugalissa usein onkin paikoissa joissa ihmiset viettävät aikaa. Huvipuistovierailuihimme kuului aina olennaisena osana myös syömien pitkän kaavan mukaan ja siskoni Anrin kanssa me syötiin tätä marinoitua paprikasalaattia aina vatitolkulla.
Huvipuistosalaattia teen yleensä grilliruoan kanssa ja se kannattaa tehdä paivää aiemmin valmiiksi. Jos huvipuistosalaattia jää yli, tee siitä seuraavana päivänä cocktailpalat paahdetun leivän ja sardellifileen kera.
Osta huvipuistosalaattiin kunnon, tavallisia paprikoita, tämä ei onnostu ohutlihaisista suippopaprikoista tai pikkupaprikoista. Ja tee tätä vai silloin kun paprikat ovat järkevän hintaisia, sillä paprikat ovat vuodenajasta riippuen välillä ihan älyttömän kalliita ja niitä tarvitaan tähän monta!
Reseptin on luonut Meri-Tuuli.
Ainekset:
6 paprikaa, punaisia, keltaisia ja vihreitä
1 rkl oliiviöljyä
1 rkl valkoviinietikkaa
1 tl väkiviinaetikkaa
2 valkosipulinkynttä, hienonnettuna
ripaus merisuolaa
Valmistus:
Kuumenna uuni grillivastuksin 200-asteiseksi.
Puolita paprikat ja poista kanta ja siemenet. Aseta paprikat kuori ylöspäin leivinpaperille ja paahda uunin keskiosassa, kunnes paprikat ovat pehmenneet ja kuori melkein palanut.
Nosta paprikat pihdeillä kulhoon ja peitä kelmulla. Anna jäähtyä. Revi paprikoista kuoret sormin ja heita kuoret pois, säästä kulhon pohjalle jäähtymisen aikana valunut paprikan mehu marinadiin, tämä on paprikanektaria!
Leikkaa paprikat muutaman sentin paksuiksi suikaleiksi ja mausta oliiviöljyllä, valkoviinietikalla, väkiviinaetikalla, valkosipulilla ja merisuolalla. Anna marinoitua kylmässä ainakin tunnin ennen tarjoilua.
Huvipuistosalaatti säilyy kylmässä jopa neljä päivää, mutta maistuu parhaiten huoneenlämpöisenä, joten ota se hetkeksi huoneenlämpöön ennen tarjoilua. -Älä säikähdä, että paprikasalaatin liemi on kyöänä hillomaista: paprika sisältää luontaista pektiiniä.
